Kaskelotti, meren jättiläinen

Luonnon Taika

Kaskelotti, meren jättiläinen

Kaskelotti
”Pystyssä seisova valaanpyrstö on kenties uljain näky,
mitä koko elollisessa luonnossa nähdä voi.”
-Herman Melville/Moby Dick

Kaskelotti

Kaskelotti on suurin hammasvalaista, koiras voi kasvaa jopa 16 metriseksi ja naaras noin 11 metriseksi. Painoa isolla koiraskaskelotilla voi olla 45tonnia. Kaskelotin pääravintoa ovat kalmarit ja muut kalat, kuten pallas ja sinipallas. Aikuiset naaraat elävät usein ryhmissä trooppisissa vesissä, mutta aikuiset koiraat elävät yksin. Vanhetessaan koiraat siirtyvät lähemmäs napa-alueita, josta ne liikkuvat trooppisiin vesiin vain lisääntymään. Vanhemmat koiraan eivät enää lähde ollenkaan, vaan jäävät napa-alueille.

Kaskelotti sukeltaa syvälle metsästäessään ruokaansa, 500 metristä jopa 2000 metriin saakka. Sukellukset voivat kestää 20 minuutista 50 minuuttiin (riippuen veden syvyydestä ja saaliin määrästä). Sukelluksen jälkeen se viettää noin 5-10 minuuttia pinnassa hengitellen ja leväten, kunnes se on valmis uuteen sukellukseen.

Kaskelotin pää on iso ja kulmikas, pään sisällä on spermaseetia eli valaanpääöljyä. Sillä on hengitysaukko vain vasemmalla puolella. Puhallus tapahtuu aina suuntautuen vähän vasemmalle ja sen näkee kaukaa, sillä se voi yltää jopa neljään metriin. Voit lukea lisää kaskeloteista esimerkiksi NAMMCOn-sivuilta (huom, sivut ovat englanniksi).

Kaskelotti, meren jättiläinen
Kaskelotin puhallus (ja myrskylinnun photobomb)
Kaskelotin selkää ja evä

Valassafarit Støstä

Olin tekemässä harjoitteluani Arctic Whale Toursilla, jonka safarin lähtöpaikka on pieni kalastajakylä Stø. Matka Bleikin kanjonille kestää täältä noin kaksi tuntia. Bleikin kanjoni on erityislaatuinen paikka, sillä siellä mannerjalusta on suhteellisen lähellä pintaa, noin 400 metrissä, jonka jälkeen alkaa syvemmät vedet 600 metristä aina kilometreihin saakka.Bleikin kanjoni on paikka, jossa kaskelotteja käydään katsomassa, sillä ne tulevat sinne syömään ja lihottamaan itseään trooppisille vesille vaellusta varten.

Safari tehdään Blasius II-nimisellä aluksella, joka on 22 metriä pitkä katamaraani, matkustajia mahtuu mukaa noin 70. Retken aikana käydään Bleikin kanjonissa katsomassa kaskelotteja, lisäksi voidaan nähdä mm. miekkavalaita ja lahtivalaita. Tänä kesänä muutamalla reisulle nähtiin myös Risson delfiineitä, joka on aika harvinaislaatuista. Retken loppupuolella tarjoillaan vielä lähiruoasta tehtyä keittoa, valittavana on sekä kala- että kasviskeitto, joissa on molemmissa hyödynnetty myös villiyrttejä.

Kaskelotin mysteerit

Kaskeloteista tiedetään edelleen hyvin vähän. Ne ovat vaikeita tutkia, sillä ne viettävät niin paljon aikaansa veden alla pitkillä sukelluksilla. Valaan päässä oleva öljy on yksi mysteereistä. Se tiedetään, että öljyllä on jotain tekemistä valaan kaikuluotauksen kanssa. Toinen teoria liittyy öljyn lämpötilan säätelyyn (enemmän kiinteästä nestemäiseksi ja takaisin), jolla valas helpottaisi sukellusta ja pintaan nousua.

Arctic Whale tours on tehnyt ja tekee jatkuvasti yhteistyötä valastutkijoiden kanssa. Joitain vuosia sitten paikalliset kaskelotit alkoivat syödä kalaa kalastajien pitkäsiimoista. Tähän vuoteen mennessä on pystytty yksilöimään 11 kaskelottia, jotka tätä tekevät. Tästä voitaisiin päätellä, että ilmeisesti kaskelotit opettavat tapaa toisilleen. Pohjois-Atlantilla Bleikin kanjonin läheisyydessä tämä on vielä uutta, Alaskassa on kuitenkin raportoitu samanlaista käytöstä jo pidemmän aikaa.

Välillä kaskelotit eivät sukella pohjaan asti, vaan jäävät väliveteen syömään seitiä. Tällöin ne liikkuvat veden alla pidemmän matkan ja lepäävät lyhyemmän ajan pinnalla hengittelemässä. Tämä sama ilmiö on huomattu niissä kaskeloteissa, jotka ovat oppineet syömään kalastajien siimoista, jolloin myöskään sukellus ei mene pohjaan saakka.

Kaskelotin pyrstö

Arctic Whale Tours järjestää valassafareita Pohjois-Norjan Støstä aina kesäkuusta elokuun loppuun. Arctic Whale Tours on sitoutunut vastuulliseen ja eettiseen valaiden katseluun, jolloin voit olla varma, että valaita ei häiritä tarkoituksellisesti.

Palaa kotisivulle tästä

Lähteet:
North Atlantic Marine Mammal Commission (ks. linkki ylempää)
Lauri Pietikäinen, opas Arctic Whale Tours

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *