Autolla Pohjois-Norjaan
Autolla Pohjois-Norjaan, sain ajatuksen siitä ensimmäisen kerran noin vuosi sitten. Ja tänä kesänä se toteutui. Menime rajan yli tietä 93/E45 eli Koutokeinosta. Ensimmäinen etappi oli Altan-Kanjoni. Kovin tarkkaa reittisuunnitelmaa ei tehty etukäteen, mutta se tiedettiin, että kohti Tromssaa ajetaan. Tässä kirjoituksessa kuvat on pääroolissa.
Pohjois-Norjan maisemat
Näistä nyt tuskin tarvitsee kirjoittaa sen enempää. Maisemat ovat upeat, autolla liikkuessa ja rannan vuonotietä ajaessa maisemat olivat koko kuin postikortista. On jylhempää vuorimaisemaa ja pieniä sympaattisia kyliä, pieniä vesiputouksia näkyy siellä ja täällä ja meri on koko ajan läsnä.
Yöpyminen ja ruokailut
Me päädyimme pitämään autoa telttana. Farmariin mahtui mainiosti 110cm leveä ja 200cm pitkä futoni, joten meillä oli oikein hulppeat oltavat. Yöpymispaikat löytyivät helposti, vaikka oli sesonkiaika ja karavaanareita jonkin verran liikenteessä. Kriteereinä oli tasainen maa, hiljaisuus siinä määrin, että ihan ison tien viereen ei jääty sekä se, että ei olla täyteen ahdetulla alueella, jossa ei ole omaa rauhaa.
Ruokailuja varten meillä oli risukeitin, jolla selvitiin mainiosti, vaikka ajoittain oli hieman tuulista. Suurimmassa osassa ruokailupaikkoja saatiin risukeitin kallion tai kiven päälle, myös nuotiopaikkoja löytyi niin, että saimme risukeittimen asetettua nuotipaikalle. Kannattaa muuten tsekata nuotiopaikoilla, ettei risukeitintä purkaessa vahingossa maastouta risukeittimen pohjaa nuotion tuhkan ja hiilien keskelle ja jätä sitä sinne. Ei sillä siis, että itse olisin niin tehnyt, tuli vain mieleen.
Autolla Pohjois-Norjaan, muuta
Meidän reissu meni hyvin, minä jatkoin Tromssasta yksin kohti pientä kalastajakylää, Støtä, jossa vietin joitain viikkoja valassafareilla. Mitä lähemmäs Lofootteja pääsin, sitä enemmän tiet alkoivat ruuhkautua eli olimme ilmeisesti viettäneet aikaamme oikeassa paikassa aiemmin. Tiet ovat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa ja maisemista tulee ehdottomasti monta lisäpistettä. Suomeen verrattuna on kalliimpaa, mutta se tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Kokonaisuutena voin suositella, autolla liikkuminen on helppoa ja sen saa myös lauttoihin tarvittaessa.
Palaa kotisivulle tästä